Vedetään happea ja muistellaan menneitä

Julkaistu 29. joulukuuta 2025 klo 12.46

Kulunut vuosi oli meille täynnä musiikkia, keikkoja ja uusia kokemuksia. Päästiin soittamaan lavoilla, joista osa oli meille täysin uusia ja kohtaamaan yleisöä, joka teki jokaisesta illasta ainutlaatuisen. Vuoden aikana otimme isoja askeleita eteenpäin bändinä sekä lavalla että "studiossa". Kaikki tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä: kuulijoita, keikkakävijöitä, yhteistyökumppaneita ja tukijoita. 2025 oli hieno vuosi, katsotaan vähän mitä se piti sisällään.

Hienoa tiimityötä

Soitimme enemmän, reissasimme enemmän ja hioimme bändiä tiukemmaksi kuin koskaan. Vuodelle 2025 mahtui kuusitoista upeaa keikkaa, joista jäi kasa hienoja muistoja ja tuttavuuksia. Vuoden aikana syntyi myös uutta musiikkia ja kaksi kappaletta saatiin valmiiksi julkaisuun suoratoistopalveluihin, käyhän kuuntelemassa.

Bändin soundi maailma otti huiman askeleen eteenpäin kertyneen kokemuksen, soittajien laite päivityksien ja bändin uusitun äänentoistokaluston vuoksi sekä unohtamatta tärkeintä: bändiin liittyi ammattitaitoinen äänimies.

Jos äänimaailma kehittyi vuonna 2025, niin kyllä kehittyi myös visuaalinen ilme. Alkuvuodesta 2025 tiimiin liittyi myös kaksi tapahtumajärjestämisen monitaituria, jotka tuottavat keikkailtoihimme valot, savut ja tarvittaessa lähes kaiken muunkin. Soittajan on helppo olla ja soittaa kun taustalla on osaava tekniikan tiimi. 

Bändiharrastus on varsinaista joukkuepeliä, jossa jokaisen rooli on erilainen, mutta kaikkien panos on yhtä tärkeä olitpa sitten soittaja, laulaja, teknikko tai järjestäjä, kaikkia tarvitaan onnistuneeseen keikka iltaan. Vuoden 2025 aikana bändi kasvoi kahdeksan hengen kokoiseksi joukkueeksi, joka hoitaa ammattimaisesti illan kuin illan.

Pari nostoa vuodesta 2025

Vuodelle 2025 saatiin kaksi biisiä julkaisuun: "Meitä ei voita kukaan" ja "Vastatuuleen". Meillä on ollut koko bändin olemassaolanajan tavoitteena tehdä omia biisejä, mutta tässä perhe-, työ- ja muiden kiireiden parissa ne omat kappaleet ovat aina vain siirtyneet tulevaisuuteen.

Nyt kuitenkin vuodelle 2025 meille tuli mahtava mahdollisuus mennä soittamaan Kuhakunkku -vetouistelutapahtuman päätösbileisiin. Sinne halusimme tehdä oman biisin ja sehän tehtiin. Melko nopeasti tuon julkaisin jälkeen saatiin julkaisuun meidän toinen biisi, jota oltiin jo keikoilla soitettukin. Nämä kappaleet on ollut nyt jonkin aikaa kuunneltavissa suoratoisto palveluissa ja palaute on ollut hyvää. Ehkäpä ensi vuonna lisää omaa tuotantoa.

Vielä syksyyn mahtui upea tapahtuma Terva Pub:n Oktober Fest, josta tulikin meille isompi pala mitä oltiin oluksi ajateltu. Kun aikoinaan kyseiselle viikonlopulle sovimme keikkaa, niin ajatuksemme oli perus baarikeikasta. Mutta keikka viikonlopun lähestyessä alkoi selvitä, että tapahtuma on kaksipäiväinen ulkotapahtuma katetulla terassilla, jossa on mukana kaikkiaan kuusi bändiä.

Lopputuloksena Oktober Fest olikin meidän osalta; soitimme oman keikan perjantai-iltana viimeisenä esiintyjänä melko täydelle terassille ja lisäksi hoidimme koko kaksipäiväisen tapahtuman ääni- ja valotekniikan kuudelle bändille. Tämä oli hieno kokemus ja osoitus siitä mihin tämä meidän joukkue pystyy, erittäin onnistunut tapahtuma kaikkinensa.

Kuvia meidän keikalta Kajaanin  Oktober Festeilta (Terva Pub). Kuvat: Raija Närhi

Nyt vedämme hetken henkeä, viritämme soittimet ja käännämme katseen tulevaan. Ensi vuosi tuo tullessaan uutta musiikkia, uusia keikkoja ja todennäköisesti uusia kommelluksia tai ainakin näin me uskomme. Kiitos menneestä vuodesta, jatketaan samaan tahtiin, ehkä hieman paremmin nukkuen. 

 

ps. seuraava keikka 14.2.2026, Paltalinna, Paltamo :)

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.