Roudauksen riemua
Se päivä kun keikka on tulossa! Yleisöllehän se tarkoittaa mukavaa iltaa livemusiikin, värivalojen ja fiiliksen parissa, ehkä myös muutama lasillinen hyvää juotavaa. Bändille se tarkoittaa... no, ehkä kaikkea sitä saamaa, mutta ensin ja sen jälkeen on roudattava.
Roudaus - tuo mukava jumpan ja palapelin yhdistelmä kahdesti keikkapäivänä tai no, yleensähän siinä ehtii vuorokausi vaihtua välissä. Useimmiten me kuljetaan keikkamatkat pakettiautolla ja henkilöautolla, mutta välillä myös henkilöautolla ja peräkärryllä. Olipa sitten kumpitahansa, niin pakkaamisessa täytyy olla järki mukana. Mitä kärksii pakata minkäkin päälle, mikä tarvitaan ensin lavalle, miten kaikki saadaan perille ehjänä ja tulihan kaikki tarvittava mukaan. Pakettiautolla tämä menee yleensä oikein kivasti, mutta välillä kuomukärryn kanssa saa pelata todenteolla tetristä ja kaiken kruunaa tietysti juuri siihen hetkeen osuva rankkasade.
Perillä, missäs se lava oikein on?
Kun saavutaan perille keikkapaikalle niin alkaa kuorman purku. Jos käy hyvin, niin auton saa suoraan oven eteen. Jos ei, niin kannetaan sitten vähän pidemmältä. Portaissa, sateessa, liejussa, ihmisjoukossa tai joskus jopa talvijäätikkäällä.
Ja sitten päästään jo rakentamaan stage. Ensin ihmetellään ja sommitellaan, että miten ihmeessä kaikki tavarat saadaan taas mahtumaan käytössä olevaan tilaan. Harrastaja bändin lavat ovat harvoin "liian" isoja.
Etsitään sähköt ja jos ei löydy voimavirtaa, niin sitten ruetaan jännittää sulakkeiden puolesta, mitä laitteita kestää kytkeä mihinkin pistorasiaan. Kaikki kytketään, testataan, viritetään ja vielä siten, että kaikilla on tilaa liikkua ja johtoihin ei pahemmin kumpuroi. Siirrellään ja käännellään kaikkea kuten monitorikaiuttimia ja mikrofoneja niin että kaikki kuulee edes vähän itseään ja mikrofonit eivät kierrä. Yksi säätää valoja, toinen ääniä, kolmas asettelee vielä tavaroita ja joku siivoaa kuljetuslaatikoita piiloon. Ai niin autokin pitää vielä siirtää, toivottavasti ei ehtinyt tulla parkkisakkoa.
Keikka, se illan "helpoin" osa
Kun roudaus on valmis ja soundcheckci tehty, niin alkaa se osuus, jonka takia tätä tehdään. Soitetaan, nautitaan ja hymyillään. Jos ja kun kaikki menee hyvin, niin unohtuu hetkeksi kaikki nuo aiemmin kannetut kilot ja hukassa olleet tavarat.
Ja sitten taas kaikki takaisin
Yleensä keikan jälkeen edessä on paluuroudaus, joskus Kajaanin keikoilla saatamme jättää tämän odottamaan seuraavaa päivää, mutta yleensä ei. Hiki on pinnassa ja ehkä joskus energiatkin vähissä. Kaikki pitää taas pakata, johdot kerätä, kaiuttimet kantaa, rummut purkaa ja yleensä vielä melko pimeässä tai vähintäänkin hämärässä, välillä ihmisjoukon seassa. Paluumatkan jälkeen tavarat kannetaan varastoon varastoon treenikämpille.
Sitten alkaakin keikkapäivä olemaan jo takanapäin. Kotona kello on yleensä jo melko aikainen, ilta on vaihtunut puoliyöhön ja puoliyö aamuyöhön.
Miksi me tätä tehdään?
Roudaaminen ei tietenkään ole se syy, miksi ollaan bändissä, mutta se on osa tätä touhua. Se on se kulissien puoli, jossa syntyy bändin yhteishenki, nauru ja toisinaan myös ne pakolliset kirosanat. Ja silti, kun seuraava keikka lyödään kalenteriin, kukaan ei epäröi hetkeäkään ja roudaamaan tullaan aina pilke silmäkulmassa keikkaa innolla odottaen.
Koska kun soitat bändissä, sä et vaan soita – sä roudaat, säädät, kannat, rakennat ja korjaat. Ja siinä kaikessa on jotain ihan käsittämättömän hienoa.
Lisää kommentti
Kommentit