Meitä ei voita kukaan

Julkaistu 12. kesäkuuta 2025 klo 14.07


Tässä lyhyt tarina siitä, miten päädyttiin tekemään
kisabiisi Suomen legendaarisimpaan kalastustapahtumaan – Kuhakunkkuun. Kyllä, luit oikein. Kuninkuus, kuhat ja kitara yhdistyivät lopulta tavalla, jota edes rockin esikuva Rolling Stones ei osannut ennustaa.

 

Mistä kaikki alkoi? No pienestähän se alkoi...

 

Ensinnäkin alkuun vähän taustaa. Bändiä perustettiin keväällä 2022 ja pohdittiin siinä samalla tulevaa bänditoimintaa ja mahdollisia keikkapaikkoja sekä tavotteita. Ajatuksissa ja keskusteluissa meillä pyöri jo silloin Kuhakunkku ja Eino Leinon puisto, no nyt kolme vuotta myöhemmin se kesä sitten on.

 

Alkuvuodesta meiltä kysyttiin kiinnostusta tulla soittamaan Kuhakunkkuun ja kiinnostihan se tietysti. Pian sen jälkeen saatiinkin tieto, että Cravin' Ground on valittu tapahtumaan esiintyjäksi. Siitä se ajatus sitten lähti. Haluttiin jättää jotain omaa jälkeä tapahtumaan ja biisihän se ois luonteva jälki tässä kohtaa. Ja eikun tekemään.

Biisi syntyy: "Meitä ei voita kukaan"


Halusimme tehdä kappaleen, joka yhdistää suomalaisen sisun, kovan kilpailuvietin ja sen hetken, kun on istunut veneessä tunteja ilman tärppiä ja silti odottaa, että kohta nappaa.

 

Tuloksena syntyi “Meitä ei voita kukaan” – täysiverinen kisabiisi, jossa yhdistyy mahti ja saalishulluuden kipinä. 

Biisi äänitettiin vaatimattomasti meidän kotiluolassa eli treenikämpällä. Äänityskalustona ei ollut rekka-autollista tekniikkaa, vaan varsin vaatimaton kalusto. No ihan kelpoa jälkeä saa nykyään aikaan pienelläkin kalustolla ja viitseliäsyydellä.

 

Biisi julkaistiin virallisesti Kuhan fm radiossa 6.6.2025 ja siitä lähtien kappale on ollut kuunneltavissa suoratoistopalveluissa. Toivotaan, että biisi raikaa Suomen kesässä laajasti ja Kuhakunkkubileissä kuulijat huutavat biisin sanoja mukana kuin Mötley Crüen keikalla.

Me ei luovuteta, vaikka kaikki muut luovuttais

 

Tää biisi on juuri sitä mitä me halutaan, sitä mitä rock-biisi parhaimmillaan tekee, se ei vain kuulosta hyvältä vaan se antaa kuulijalle voimaa ja luottoa tekemiseensä. 


Kireitä siimoja ja kultakuha vaakaan lyö.

 

 

Cravin' Ground - Meitä ei voita kukaan

 

Pienestä kaikki alkaa, tahto

aikaan saa, kaiken mistä unelmoidaan.

Heinäkuussa suuntaan Kainuuseen,

kuhakunkkuun palaan, aina uudelleen

 

Meitä ei voita kukaan, oo oo oo oo, siimat

soimaan vaan, kuninkaina rantaan palataan!

Kylän miehet Paltaselkää haravoi

kulta kuhan löydän, nimet lehteen saada voi.

 

Kiehimältä matka alkaa, merelle

kainuun maan, joka jälleen hakee kuningastaan.

Tulkoon eteen esteet, kylmyys ja yö,

Venekunnat kulkee, kultakalan vaakaan lyö?

 

Meitä ei voita kukaan, oo oo oo oo, siimat

soimaan vaan, kuninkaina rantaan palataan!

Kylän miehet Paltaselkää haravoi

kulta kuhan löydän, nimet lehteen saada voi.

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.